Puhti on hullun koheltavaa, välillä herkistyvää, iloista ja paatoksellista tanssijan ja muusikon yhteistyötä. Puhti on ainutlaatuinen kahden naisen esiintyvä kokoonpano, joka yhdistää musiikkia, tanssia ja teatteria.
Puhti, eli Reetta-Kaisa Iles ja Anne-Mari Kivimäki, tunnetaan rouheasta otteestaan esiintymislavoilla sekä draamallisten elementtien ennakkoluulottomasta yhdistämisestä kansanmusiikkiin. Kansanperinnettä käsitellään suurella rakkaudella ja siekailemattomalla omavaltaisuudella. Puhtin tinkimätön tavoite on jatkuva uusien esiintymismuotojen, esiintymisfoorumeiden ja yhteistyötaiteilijoiden etsintä. Kansanmusiikin voimakaksikko on temmeltänyt suomalaisen musiikin kentällä vuodesta 2001. Puhti juhlii siis vuonna 2021 20-vuotista taivaltaan. Tähän 20-vuoteen on mahtunut useita kokoillan näyttämöteoksia, albumeja, videoteoksia ja ennenkaikkea tuhansia esiintymisiä niin pienillä kuin suurillakin estradeilla sekä suomessa että ulkomailla.
Puhti cv
2021 Maatuskat work-in-process, ohj. Tommi Kainulainen, FolkArt Tampere
2021 Sankaritekoja, mosaiikki-musikaali-elokuva
2018 Puhti ja Kuolio – Perkele klubi, säv. Miko Kivinen/A-M Kivimäki, kor. Iles 2017 Devil ́s Lungs, 3D VR 360° tanssielokuva, ohj. Alla Kovgan
2018 Puhti ja Kuolio – Perkele klubi, säv. Miko Kivinen/A-M Kivimäki, kor. Iles 2017 Devil ́s Lungs, 3D VR 360° tanssielokuva, ohj. Alla Kovgan
2016 Komia - albumi
2016 Ma’ilmanlopun maanitus, kor. Marjo Kuusela
2015 Sijaton sielu, mykkäelokuva, ohj. Tommi Kainulainen
2015 Jumala rankaisee, musiikkivideo, ohj. Tommi Kainulainen
2014 Lempee ja lovee, ohj. Johanna Keinänen
2014 Daddy Cool, musiikkivideo, ohj. William Iles
2014 Pahan laulu - albumi
2013 Pahan laulu – Balladi paskasta karmasta, ohj. Tommi Kainulainen

2013 Ei meillä ole hätää – musiikkivideo, ohj. Selma Vilhunen
2013 The Puhti collection - albumi
2013 Kolinaa –musiikkivideo, ohj. Tommi Kainulainen
2012 Sipiläs - musiikkivideo, ohj. Tommi Kainulainen
2011 Since 2001 - albumi
2011 Finlandia Showcase, ohj. Johanna Keinänen
2010 Naisia ja Laukkuja, kor. Marjo Kuusela
2009 Juurikuuri, kor. Reetta-Kaisa Iles
2007 Kaamosteoria, ohj. Johanna Keinänen
2006 Arkistomatkaoppaat - albumi
2005 Kantelehenkilö, ohj. Johanna Keinänen
2003 Pauhu, kor. Reetta-Kaisa Pirhonen
2001 Ilja, kor. Reetta-Kaisa Pirhonen ja Jouni Prittinen

Kaamosteoria 2007 ohj. Johanna Keinänen

Pahan laulu 2014 ohj. Tommi Kainulainen

Kantelehenkilö 2006 ohj. Johanna Keinänen

Lempee ja Lovee 2013- ohj. Johanna Keinänen